Mihin nämä vuodet katoaa?

 

Kiire, kiire

Olen elossa, vaikka blogi on ollut todella hiljainen, anteeksi siitä. Miksi aina on niin kiire, ei riitä tunnit vuorokaudessa kaikkeen mitä haluaa tehdä. Blogin pitäminen on koko ajan mielessä, mutta se vaatii aikaa. Vaikka aiheita on mielessä, silti kirjoittamaan ryhtyminen aina lykkääntyy. Tekstit ja postaukset eivät synny itsestään. Se vaatii oikean mielentilan ja rauhaa ajatella, jotta saa ajatukset paperille.

Olen nyt syksyllä aloittanut blogikurssinkin, jotta oppisin paremmin käyttämään työkalua ja ehkä saisin vauhtia tämänkin blogin ylläpitämiseen. Toivottavasti löydän aikaa tähän ja aiheita, mistä kirjoittaa. Alunperin aloitin blogin leivontaharrastukseni innoittamana, mutta huomasin pian, että sekä leivonta, kuvaaminen ja lisäksi bloggaaminen niistä vie paljon aikaa. Vielä kun haluaisi saada postauksista siistejä ja kauniita, pitää myös miettiä mitä kirjoittaa, mitä kuvia jne.

Onneksi on syksy, jolloin pihatyöt ja ulkoilu vähenee ja ehkä saan aikaa myös kirjoittamiselle aina välillä. 

Pitkästä aikaa

Long time, no see...on vierähtänyt aivan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi olen kirjoitellut blogiin. Alunperin syynä oli se, että vaihdoin puhelinta, enkä saanut siitä jostain syystä siirrettyä kuvia koneelle. Ja sitten tuntui, että aika vaan kuluu ja kuluu ja viitsiikö sitä näin pitkän ajan päästä edes enää jatkaa. Toisaalta olen jakanut leivontakuvia Instagramissa ja se on vienyt myös aikaa, kun opettelen sitäkin käyttämään vähän monipuolisemmin. Mutta nyt ajattelin myös jatkaa täällä, joten kiitos jos jaksat seurata. 💓

Vaikka päivityksiä ei ole tullut, en silti ole jättänyt leipomista! Oikeastaan päinvastoin, se on enemmän ja enemmän osa harrastuksiani ja leivon välilla vähän liikaakin. Ihmettelen usein, mihin ahkerimpien bloggaajien leivonnaiset oikein joutuvat, jos lähes joka päivä tekee jotain uutta. Meillä on ongelmia saada kaikki syötyä, koska elelemme mieheni kanssa kahdestaan eikä meidän todellakaan pidä syödä kaikkea, muuten lihomme aivan liikaa! Pakasteeseen toki menee suurin osa ja yleensä aina on vieraille omatekemää tarjolla, mutta kun vieraitakaan ei nykyään enää käy kovin usein.

Viimeisimmät leivonnaiset ovat eilen leivotut macaronsit, koska tuli pakottava tunne, että pitää taas harjoitella, koska jos niitä tekee harvoin, on niin monta kohtaa, missä ne voivat mennä pieleen. Ja eihän ne todellakaan onnistuneet kuin osittain. Tein ohjeella, jossa keitetään sokeriliemi, joka sekoitetaan valkuaisvaahdon joukkoon ja viimeksi sekoitetaan vielä valkuainen-mantelijauhe-tomusokeriseos samaan taikinaan. Tämä taitaa olla italialaisen marengin nimellä. Muuten meni hyvin, mutta paistokin voi vielä pilata  muuten hyvin sujuneen leivonnan. Laitoin uunin tasalämmölle 140 astetta (mittasin vielä erillisellä mittarilla), mutta kuoret halkeilivat, kohosivat vain keskeltä eikä niihin muodostunut "jalkaa". Näyttivät lähinnä niiltä pehmeiltä sienikarkeilta.

Toiselle pellilliselle vaihdoin kiertoilmalle ja niistä tuli jo parempia, tosin ihan himpun verran liian kauan olivat uunissa. Väri oli myös haaleampi kuin ensimmäisessä, en ymmärrä miten siihenkin vaikutti (tein siis vaaleanpunaisia). Paistoaika oli 14 minuuttia, eikä yhtään enempää. Muuten kuoret alkaa heti vähän ruskistua, mikä ei todellakaan ole suotavaa.

Tein lisäksi suklaakakkupohjan, joka oli tarkoitus myös täyttää, mutta kun innostuin tekemään vielä juustokakun, niin ei vaan pysty syömään niin monenlaista makeaa kerralla, joten laitoin kakkupohjan pakkaseen odottamaan. Juustokakusta tuli lopulta neljän suklaan juustokakku, kun tarkoitus oli tehdä ensin pelkkä kolmen suklaan kakku. Mutta kun olin saanut sen jääkaappiin hyytymään, huomasin Instagramissa haasteen juustokakkukisasta. No eihän minua tarvinnut yhtään yllyttää, vaan pitihän se kakku vielä koristella, että voi osallistua kisaan. Siispä sain idean neljännestä suklaasta - rubysuklaa - josta aioin tehdä kuorrutteen vielä kaiken päälle. En ole aiemmin kokeillut tuota suklaata, mutta sen vaaleanpunainen väri inspiroi testaamaan, koska macaronsit olivat myös vaaleanpunaisia ja aioin laittaa niitä päälle myös. Suklaata löytyi Lidlistä. Tosin netissä tuli vastaan kielteisiä kirjoituksia tästä suklaasta, että se olisi jopa ehkä myrkyllistä, kun värin aikaansaamiseksi on käytetty happoa. Toiset tekstit antoivat ymmärtää, että uusi suklaa on kymmenen vuoden kehittelyn tulos ja patentoitu. Tiedä häntä... mitä uskoa, mutta koristelin sillä kuitenkin kakun. Tosin sulatettuna väri oli aika harmaan vaaleanpunainen, joten laitoin siihen vähän pastaväriä joukkoon. Pioni vielä kruunuksi omasta kukkapenkistä. Pionit ovat kukkineet todella ahkerasti, rakastan niitä!

Neljän suklaan juustokakku

Vielä kun oppisi ottamaan hienoja kuvia! Mutta hei, nyt sain kuitenkin siirrettyä nämä kuvat puhelimesta, joten tästä jatketaan. Mukavaa kesää!

Leivon leivon leipäsiä...

Talvella tekee mieli leipoa välillä erilaisia leipiä ja suolaista, varsinkin joulun herkuttelujen jälkeen. Toki tänä talvena ei ole ollut pakkasia, että sen takia tarvisi lämmittää leivinuunia, mutta on se kiva silloin tällöin elävää tulta pitää uunissa. Kyllä se tuo ihanan lämmön koko taloon.

Välillä myös kyllästyy kaupan leipiin, joten eikun kädet taikinaan vaan. Tässä muutamia leipäkokeiluja. Kokeilin tehdä ihan oikeaa hapanjuuri-ruisleipää. Olihan se monen päivän projekti, että sai ensin juuren hapatettua. Itse leipien tekeminenhän ei ollut homma eikä mikään. Taikina oli sen verran pieni, että siitä pari leipää sai pyöräytettyä nopeasti. Olihan se tuoreena ja lämpimänä hyvää, vain voita päälle! Juurta on jääkaapissa odottamassa seuraavaa inspiraatiota.

Siemenleipä on sellainen, jota teen välillä itselleni, koska se on gluteiiniton eikä sisällä jauhoja. Kun haluan vähän helpottaa vatsan turvottelua, teen jotain tällaista. Kaveriksi tuli tehtyä myös helppoja ruisleipäsiä, joita ei tarvinnut monta päivää hapattaa vaan ne ovat nopeasti valmiita uuniin, vähän niinkuin rukiisia rieskoja.

 Toisena päivänä tein myös yön yli sämpylöitä. Minusta on mukava laittaa taikina tekeytymään illalla, niin saa aamulla tuoretta leipää. Ne oli vähän haastavia, taikina oli liian löysää leipoa, mutta kyllähän niistä tuli ihan syötäviä. Ei kovin kauniita tai tasakokoisia,  mutta syötäviä. Samalla tein myös pikaisempia kavereita eli skonsseja, joissa on seassa kesäkurpitsaa ja porkkanaa.

  
Vielä yksi suolainen vaikkakaan se ei ole varsinainen leivonnainen, texmex lämmin voileipäkakku. Tämä on suht nopea herkku vaikkapa illanistujaisiin tai viikonlopun iltapalaksi. Hyvä puoli on myös se, että makumaailmaa voi vaihdella oman mieltymyksen mukaan. Voit tehdä ihan hyvin italialaisten tai kreikkalaisten makujen yhdistelmän. Tässä oli kuitenkin meksikolaiset maut. Kakku kootaan kuten voileipäkakku, mutta paistetaan uunissa. Huomioi, että täytteet kestää paistamisen. Välissä oli paistettua jauhelihaa, salsakastiketta, tomaattia, maissia, tortillalastuja, ruoka-juustoa (sulate) sekä juustoraastetta. Tämän ohje löytyy Kinuskikissan resepteistä.

                                             Näillä eväillä, hyvää uutta vuotta kaikille!

Korvaboostia ja muuta leivontaa

Vihdoin olen saanut tehtyä korvapuusteja, joka on osa blogini nimeäkin! Mutta johan se kauan kestikin. Meni korvapuustipäivät sun muut, mutta tässä eräänä päivänä tein pullataikinan ja osan siitä korvapuusteiksi. Alunperin aloin kokeilemaan jouluksi piparipullia, mutta pitihän sitä muutama puusti pyöräyttää myös. Laitan tähän kuvia muustakin leivonnasta, jota on syksyn aikana tullut tehtyä. Piparipullissa on täytteenä ikäänkuin löysää piparkakkutaikinaa.

Isänpäiväksi tein kirsikkasuklaakakun. Täytekakkupohja oli tavallinen tumma kakkupohja. Täytteeksi laitoin omatekemää kirsikkahilloa ja samaa moussea kuin mitä tuli kuorrutteeksikin. Kuorrute oli hieman liian löysää pursotettavaksi, joten suunnittelemani hienot pursotukset kutistuivat minimiin. Koristeet leikkasin kindersuklaapatukoista ja vielä sulatin toffeekarkkeja uunissa. Karkeista pääsi tulemaan vähän liian tummat, mutta kun ne ei meinanneet sulaa! Suolaisena tarjottavana oli poro-sienipiirakkaa.

 Peltipiirakoita teen aika harvoin, koska yleensä ne eivät oikein nouse kunnolla tai niistä tulee liian kuivakoita. En tiedä mistä johtuu, onko minun uunipelti liian iso niille taikina-annoksille, joita teen vai paistanko niitä liian kauan? Mutta silloin kun pitää tehdä jotain vähän isommalle väelle, niin niistä saa monta palaa. Allaolevissa kuvissa porkkanapiirakkaa ja kinderpiirakkaa. Nämä ovat yleensä sellaisia, jotka onnistuvat ja ovat perheen suosikkeja.

Joulun pikkuleiviksi tein lusikkaleipiä ja pipareita. Piparit on kohta syötykin, mutta lusikkaleivät saa odottaa jouluun asti. Ne on niin hyviä! Pipareita teen aina vanhalla paraisten piparkakkujen ohjeella. Niistä tulee ihanan rapeita. Tykkään kaulita ne oikein ohuiksi ja ripottelen vähän sokeria taikinan päälle ja kaulin vielä kevyesti ennen kuin painelen muoteilla piparit. Se tekee pipareihin kivan kimalluksen.

Olen todennut viime vuosina, että ehkä kuivakakut ovat jo out, mutta teinpä uhastakin yhden kuitenkin joulua odottamaan. Kuivakakut onnistuvat minulta ehkä kaikista parhaiten ja olen niitä tehnyt vuosien saatossa monilla eri makuaineilla. Ennen tein aina jouluksi arabialaista maustekakkua, suklaakakkua ja kentackylaista kahvikakkua, mutta olen nyt vähentänyt jouluhössötystä, koska olen todennut, että kukaan ei oikeastaan jaksa syödä mitään makeaa jouluna.Tämä yksi sai kuitenkin mahdollisuuden ja se on kirsikkasuun joulukakku, niinikään vanha resepti.

Maukasta joulunodotusta tämän leivontapläjäyksen myötä!

 

Kaamosmasennus

Viime kerrasta onkin vierähtänyt pitkä aika, pahoittelut siitä. Mielessä on pyörinyt kirjoittaa tästä kammottavasta kaamoksesta, joka ainakin itsessäni saa aikaan masennusta muistuttavan tilan joka ikinen syksy. En ole edes jaksanut tai ehtinyt kirjoittamaan, vaikka aihetta olen mielessäni pyöritellyt. Nyt kun ajelimme viikonlopun päätteeksi sysipimeässä kohti kotia, niin ympäristökin oikein kunnolla tuki aihettani ja laitoin postauksen alulle.

Voin rehellisesti sanoa, että inhoan syksyä ja lähinnä tätä loka-marraskuuta, kun on aina pimeää. En muista, olenko aina inhonnut syksyä. Ehkä en niin paljon lapsena, kun lumi tuli jo suhteellisen aikaisin ja se toi vähän valoa. Mutta nyt, kun oikeaa talvea ei enää meinaa tulla ollenkaan edes Suomen keskivaiheille, niin tämä pimeys imee voimat ihmisestä.

Kun kesän valoisuus alkaa kääntyä syksyksi ja varsinkin sateen ja harmauden keskellä huomaan väistämättä kokonaisvaltaisen väsymyksen vievän kaikki voimavarat. Voisin mielelläni nukkua loka-, marras- ja joulukuun. Vaikka kuinka yritän tsempata itseäni syksyllä, en siltikään saa itsestäni oikein mitään kunnollista irti. Kaivoin vanhan kirkasvalolampunkin varastosta, mutta sekin vain ärsyttää, kun se vie ison tilan keittiössä ja on aika ruma. Enpä tiedä edes, auttaako se mitään. Väsyttää silti. Täällä istun hämärässä ja juon glögiä. Millaistahan olisi asua Lapissa, missä on oikea kaamos? Olisiko tämä vielä pahempaa vai helpottaisiko lumi ja pakkanen tilannetta?

Joulu tuo pienen valopilkun, koska olen ehdottomasti jouluihminen ja tiedän, että joulun jälkeen tämä olo alkaa yleensä helpottamaan. Tykkään myös talvesta, jos on lunta ja vähän pakkasta. Mutta vasta, kun aurinko näyttäytyy ensi kertaa kaamoksen jälkeen, palaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin, yleensä jo tammikuussa alkaa tuntua, että eiköhän se taas tästä!

Kesällä usein mietin, että syksyllä on sitten aikaa siivota kaappeja, mutta kun syksy koittaa, menee hyvät aikomukset ikkunasta ulos. Ei pysty ei kykene edes aloittamaan. Yritän kyllä kovasti olla niin reipas kuin vain jaksan, mutta kovasti saa tehdä töitä sen eteen. Pakotan itseni kuntosalille vähintäin muutaman kerran viikossa ja teen käsitöitä, mutta ulkoileminen jää kyllä paljon vähemmälle kuin kesällä. Toki, jos olisi lunta, niin hiihtäisin, mutta ei sitä ole näillä leveyksillä ennen vuodenvaihdetta, jos silloinkaan. Syön myös terveellisesti enkä antaudu mihinkään suklaa- ja karkkiöveriin, koska se vain saisi aikaan vielä isomman morkkiksen jälkikäteen. Tänä syksynä ajattelin, että jos buukkaan jotain pieniä viikonloppureissuja sinne tänne, niin on sitten jotain kivaa, mitä odottaa. Mutta kun nämä päivämäärät lähestyy, alkaa vain ahdistamaan, että onko pakko lähteä pois kotoa. Huomaan myös, että tykkäisin olla mielellään paljon yksin.

Näillä pienillä keinoilla yritän rämpiä läpi tämän loska-ajan ja polttelen kynttilöitä iltaisin. Tunnistatko sinä itsessäsi kaamoksen aiheuttavan mitään oireita? Vai oletko syksyihminen ja saat uutta intoa syksyn tullen ilmoittautumalla kaikille kansalaisopiston kursseille tai hommaat kuntosalikortin tai aloitat jonkun uuden harrastuksen? Haluatko kertoa vinkkejä, kuinka selvitä edes kohtuudella kaamoksesta tai jopa oppia nauttimaan siitä? Laita kommenttia alle, niin olisin kiitollinen.