Mustikkaa ja multitaskingia

Heipä hei,

Viikonloppu on ollut täynnä tekemistä. Minulla on paha tapa välillä multitaskata eli aloitan monta asiaa yhtä aikaa ja sitten kaikki on koko ajan kesken. En tiedä, olisiko helpompaa, jos tekisi ensin yhden asian alusta loppuun ja vasta sitten aloittaisi seuraavan. Joskus se vain ajautuu näin, että huomaa olevan monta rautaa tulessa. Tai voihan se johtua siitäkin, että mummolla on jo huono muisti, vasen käsi ei muista mitä oikea oli tekemässä.

Lauantaina sain olla ihan yksin päivän, joten tuli kyllä tehtyä siis monenlaista. Aamusta riipaisin lakanat pyykkiin ja heitin matot ulos, siivous- ja pyykkipäivä siis. Oli kuitenkin niin ihana loppukesän päivä ja ulkona tosi lämmin, että en aikonut haaskata sitä sisällä kyykkimiseen. Siispä päätin lähteä hölkkälenkille kesken siivouksen. Sitä ennen tein kuitenkin lihapullataikinan jääkaappiin odottamaan, että saa ruoan nopeasti lenkin jälkeen.

Lenkin ja syönnin jälkeen halusin vielä nauttia ulkoilmasta. Puutarhanhoito on yksi lempiharrastuksistani ja olen aikonut vähän järjestellä uusiksi kukkapenkkejä. Pitäähän noita perennoja muutaman vuoden välein hajottaakin, kun ne kasvavat liian isoiksi. Iltapäivä vierähti mukavasti kaivaessa ja istuttaessa kukkia uuteen uskoon. Muutamia alkuja jäi ylikin, joten kauppasin ne facekirppiksella. Ostin myös pari vadelma- ja viinimarjapensasta, että ehkä ensi kesänä saisi satoa omasta pihasta.

No, se siivous jäi sitten iltaan, mutta tulipa tehtyä monta hyödyllistä asiaa yhtenä päivänä. Ai että tällaisen päivän jälkeen on hyvä mieli! Saunan jälkeen oli vielä ihana istua lasiterassilla ja kuunnella radiota. Lämmin elokuun ilta. Illalla vielä ystävä koitti houkutella tansseihin ja olisinhan minä lähtenytkin, mutta mies oli jo unten mailla enkä saanut häntä hereille.

Sunnuntaina suuntasimme metsään etsimään mustikoita. Tänä kesänä niitä on ollut vaikea löytää ja minäkin olin jo aika toivoton. Mutta sitten eksyimme vahingossa aivan mahtaville mustikka-apajille! Maasto oli vaikeakulkuista, mutta mustikat isoja ja niitä oli paljon! Voi onnenpäivää! Pitihän sitä leipoa vielä kesän ensimmäinen mustikkapiirakka. Tein luottoreseptillä eli tämäkin resepti on kulkenut mukana ainakin 30 vuotta. Sehän on tietenkin mamman marjapiirakka tai kermaviilipiirakka, mitä nimiä sillä lieneekään. Pohjaan tulee puoleksi graham- ja vehnäjauhoja, täytteeksi kermaviili, sokeri, muna ja vaniljasokeri mustikoiden päälle. Voi nam!

Olen saanut muutamia ehdotuksia aiheista, joista voisi kirjoitella vähän syvällisempää juttua.  Niitä pitää hieman työstää ajatuksen tasolla, mutta lupaan palata niihin. Lisäksi odottelen, että saisin oikean tietokoneen iskuun, koska näillä mobiililaitteilla on mummon vähän vaikea blogata, varsinkin puhelimella. Eihän siitä tahdo nähdä kirjoitusta ja pidemmän tekstin kirjoittaminen on työlästä pienellä näytöllä.

Mutta huomenna on arki ja maanantai, joten nyt unten maille!

Tunnelmasta toiseen

Tänään siirryin eilisistä ristiäismuisteluista ja leivontakuvista ihan toisenlaiseen tunnelmaan. Mielessä ei ollut ollenkaan leivonnaiset. Aamu alkoi hyvin pelkistetysti kuten kuvasta näkyy, pelkkää kahvia ja vettä. Jopa muumimammakin mukissani näytti hieman apealta.

Yleensä olen todellakin niitä ihmisiä, jotka syövät kunnon aamupalan. En osaa lähteä minnekään, jos en syö kunnolla, unohtamatta toki aamukahvia. Tänään ei vaan saanut syödä mitään, sillä oli meno tutkimukseen. Huonosti nukutun yön jälkeen olo oli todella väsynyt, mutta pelkäsin myös, mitä päivä tuo tullessaan. Pelkäsin tutkimusta, koska tiesin sen olevan kivulias, mutta ehkä enemmän jännitin tulosta.

Olen itsekin työskennellyt sairaalassa aiemmin pitkäänkin, mutta kun itse joutuu potilaaksi, kaikki järkevät ajatukset kaikkoaa päästä. Korvissa vain surisee, sormet puutuu ja pyörryttää. Mielessään käy vaihtokauppaa, että "jos tällä kertaa kaikki on kunnossa eikä löydy mitään huolestuttavaa, niin lupaan tehdä sitä ja tätä jatkossa paremmin". Kerroin jopa itselleni, että olen sittenkin paljon mieluummin pullukka kuin ikuinen laihduttaja, jos vaan ei tarvisi olla tällaisella nälkäkuurilla tutkimuksen takia.

Kaikki meni onneksi hyvin ja pelot olivat olleet turhia. Mikä helpotus! Kuinka pienessä hetkessä ihmisen mieliala ja ajatukset voi muuttua ja kääntyä päälaelleen. Kaikkea ihmeellistä pyörii päässä, kun istuu odotusaulassa, kuten esimerkiksi, että minkä sairauden ottaisin mieluiten, jos joku pitäisi valita. Toisaalta seurailee muita kanssa-odottajia ja miettii heidän tarinaansa.Mutta tällaista se kai on, kun on elämää jo takana ja tietää, mitä kaikkea voi tulla eteen.

Keveämmin askelin poislähtiessäni bongasin aulassa kivan "palautelaatikon". Yksi noista vihreistä lehdistä on minun.

Vielä iloisemmaksi mieleni sai, kun lähellä asuvat lapsenlapset tulivat mummoa tervehtimään. Kuinka onnekas olenkaan, että saan olla osana heidän kaikkien arkea ja seurata heidän kehitystään. Mummoilu on vaan niin ihanaa! Terkkuja myös sinne kauempana asuville mussukoille <3
 

Lapsenlapsen ristiäisleivonnaiset

Palataanpa blogin alkulähteille näin ensimmäisen varsinaisen postauksen kunniaksi. Aloitan aiheella, joka alunperin oli koko blogin perustamisen ideana eli leivonnaiset.

Vietimme hiljattain nuorimman lapsenlapsemme ristiäisiä. Mummo pääsikin mielipuuhaansa ja leipoi sinne seitsemää sorttia tarjottavaa. Toki vauvan äitikin leipoi ja huolehti muista järjestelyistä, mutta minulla oli kunnia tehdä myös oma osani.

Reseptivarastoa siivotessani putkahti eteeni Minareetin maustekakku -ohje. Tätä kakkua oli tarjolla nuorimman tyttäreni (eli vauvan äidin) omissa ristiäisissä, joten päätin tehdä sitä myös hänen lapsensa juhlaan. Ohje on peräisin jostain yli 30 vuotta vanhasta Kodin kuvalehdestä tai vastaavasta. Kakkutaikina on muuten aika tavallinen tumman kahvikakun taikina, mutta siihen tulee 2 dl vatkattua, löysää kermavaahtoa, hasselpähkinärouhetta, pikakahvijauhetta ja mausteeksi hieman muskottia ja kanelia.

Seuraavana oli vuorossa macaron-leivokset, nuo pienet pirulaiset, joita on mielestäni tosi monimutkaista tehdä saatikka saada onnistumaan. Noh, niistä tuli ihan kohtalaisia, jos ottaa huomioon, että tein niitä vasta toista kertaa eläissäni. Väliin laitoin tuorejuustosta ja suklaasta tehtyä sörsseliä. Viereisessä kuvassa on tavallisia marenkeja, joita tein vaihtoehdoksi manteli-allergisille. Noissa molemmissa haastavaa oli saada kauniin värisiä leivoksia. Huomasin, että väriainetta olisi saanut laittaa hieman enemmän, koska paiston aikana ne haalistuivat.

Tyttäreni oli toivonut minun tekevän pursotettavia pikkuleipiä. Pikkuleipien teko ei ole koskaan ollut sitä mieluisinta leivontagenreä eikä varsinkaan pursotettavat. Ensimmäisen taikinan kokeilin pursottaa pursotinpussilla, mutta minulla ei ollut oikein sopivaa kukkatyllaa. Lisäksi pursotinpussikin räjähti jossain vaiheessa, joten taikinat sai kaapia pelliltä takaisin kulhoon. Toisen kokeiluerän tein äidiltä perimälläni vanhanajan pursottimella, mutta sepä vasta haastavaa olikin. Eihän ne pursotukset irronneet kunnolla pursottimesta, joten niistä tuli myös aika säälittäviä. Lisäksi kakkarat hieman levisivät paiston aikana eikä hilloa ollut tarpeeksi. Yritin etsiä käyttöohjetta tuollaiselle pursottimelle, että miten sen kakkaran saa irti siististi, mutta eipä löytynyt.

Lohdutukseksi tein vielä näitä hauskoja kaakaokeksejä eli crinkle cookies, ohje löytyy K-ruoka-sovelluksen kautta ainakin. Nämä näyttävät pieniltä ruisleiviltä, joka niissä kai on ideanakin, mutta ovat silti makeita pikkuleipiä.

No aina sitä oppii uutta ja ehkä ensi kerralla onnistuu taas paremmin. Kyllähän nuo syötyä tuli. Vauveli oli oikein kiltisti koko juhlan ajan, eikä hän muutenkaan turhia itkeskele.Päiväkin oli oikein kaunis, että pystyi nauttimaan kaffit ulkona terassilla.

Hei
Tämä on ihka ensimmäinen blogitekstini tähän blogiin. Nyt on vihdoin laitettu alulle se, mitä olen pitkään hautonut mielessäni. Aluksi halusin paikan, missä voin jakaa leivontakokeilujani ja -kuvia vähän pidemmän kaavan mukaan kuin vain instassa tai facebookissa. Sitten tuli tunne, että haluaisin kirjoittaa myös muista aiheista ainakin silloin tällöin, kuten esimerkiksi mummoilun ihanasta arjesta, mutta toisaalta vanhenemiseen liittyvistä peloista. Olen itse kaivannut jonkinlaista ”vertaisryhmää” täältä bittiavaruudesta, mutta en ole löytänyt. Ehkä aihe ei ole tarpeeksi mediaseksikäs.

Pohdin, voiko samassa blogissa olla noin laidasta laitaan aihepiirejä, mahtaako se kiinnostaa ketään, kun ei ikinä tiedä, mistä aiheesta seuraavana innostun kirjoittamaan. Ei tule ehkä olemaan jatkuvaa hienojen kakkujen kuvavirtaa ja uusia reseptejä, joita voisi seurata. Mutta mikä ettei, aihepiirejä ei kai ole mitenkään rajattu, joten päätin laittaa kaikki samaan pakettiin. Aika näyttää, mitä tänne ilmestyy ja kuka näitä lukee.

Sitäpaitsi, en minä leivo läheskään joka päivä enkä edes viikottain. Eikä minulla ole pienintäkään aikomusta alkaa kehittelemään mitään omia reseptejä, kun maailma on täynnä kaikkia ihania jo valmiiksi. Niitä aion testailla omaksi iloksi ja jakaa teille tuotokset virtuaalisesti.

Kirjoittaminen on minulle terapiaa. Saan asiat sanottua paljon helpommin kirjoittamalla kuin puhumalla. Mutta tämän blogityökalun käyttö vaatii vielä paljon harjoittelua, toivon teiltä kärsivällisyyttä.

Blogin nimen keksiminen tuotti päänvaivaa. Mielestäni sen pitäisi jotenkin mätsätä sisältöön.  Nimi on nyt pilke silmäkulmassa laitettu; siinä viitataan herkkuihin, leivonnaisiin ja mummoiluun, mutta  vähän myös jopa pitkäaikaiseen liikuntaharrastukseen, johon aina välillä tarvitaan lisäboostausta. Perhe auttoi nimen keksimisessä.

Kiitos kun olet siellä. Toivon, että voin jakaa sinulle jotain hyvää ja kaunista, ehkä jopa ajattelemisen aihetta silloin tällöin. 

Mummo