Runsauden pula

Olen huomannut ihan näin alkumetreillä, että blogin pitäminen vie paljon enemmän aikaa, kuin osasin ajatella. Illat hurahtaa hups vaan ja huomaan, että on niin myöhä, etten enää jaksa kirjoittaa, ainakaan mitään kovin järkevää. Lisäksi edellisessä postauksessa mainitsemani tietokoneasia meni vähän mönkään. Kone, jolla minun piti alkaa kirjoittaa, ei oikein lähtenyt toimimaan halutulla tavalla, joten pitänee ostaa uusi. Mutta konekauppaan meno ei kyllä ole oikein mummojen mieleistä shoppailua, että jää nähtäväksi, milloin saan aikaiseksi. 

Yritän nyt kuitenkin kirjoitella aina silloin tällöin, koska mielessä pyörii monenlaisia aiheita, joista haluaisin kirjoittaa. On siis runsaudenpula. Monet noista aiheista liittyvät toisiinsa, joten on vaikea rajata, mistä kirjoittaa ja liittääkö samaan postaukseen useamman aiheen. En silti haluaisi vaan roiskaista kirjoitusta nopeasti, vaan miettiä vähän, mitkä sopivat samaan kirjoitukseen. Ehkä mietin liikaa ja sitten en saakaan mitään niin sanotusti paperille. Tästä kumuloituu ongelma, että kun yksi kirjoitus jää kesken, ehtii tulla jo mieleen uusia aiheita, mutta ne ei sovikaan keskenolevaan kirjoitukseen ja siten ehtivät jo ehkä unohtuakin. Pitäisi ehkä vain kirjoittaa samalta istumalta koko asia sen enempää miettimättä.

Mutta tämänkertaiseen aiheeseen, tämä jäi kesken jo muutama päivä sitten ja koitan nyt saada tämän valmiiksi. Eräänä päivänä puhuimme töissä, huumorilla kylläkin, eläkkeelle pääsemisestä. Itsehän olen (onneksi) sen ikäinen jo, että eläkeikä on tiedossa, eikä sitä toivottavasti viedä enää yhtään kauemmas. Mutta suurin osa kollegoista on niin nuoria, että heidän ei vielä kannata tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia eläkeiästä, koska tilanteet voi muuttua radikaalisti ja eläkeikä nousta rajusti. Mahtavatko he päästä ikinä eläkkeelle? Visioimme tulevaisuutta, millaisia mahdolliset työpäivät olisivat, jos työntekijät olisivat 75+ ikäisiä. Ensiksikin työpaikkamme on toisessa kerroksessa, ilman hissiä. Miten pääsemme edes aamuisin työpisteellemme, kun kävely on huonoa ja joutuu ehkä käyttämään rollaattoria. Kiertääkö invataksit hakemassa työntekijät töihin ja ajaa oven eteen ja siitä köpötellään rollaattorilla portaiden alapäähän. Työnantaja joutuu asentamaan vähintään porraskaiteeseen istumahissin ellei ihan oikeaa hissiä, että vanhat työntekijät pääsevät työpaikalle.

Hauskuutta riitti myös kuvitteellisesta työpäivästä asiakastyössä, kun puhelimessa ei oikein kuule, mitä asiakkaat kysyy, ei näe tietokoneen näytöltä, mitä pitäisi painaa tai klikata (kun ei tahdo nytkään nähdä) ja neuvomme asiakkaita ihan väärin aistien heikentymisen takia. Kun asiakkaat soittavat uudestaan ja kertovat puhuneensa asiakaspalvelija x:n kanssa, me emme enää muista koko puhelua tai mistä asiasta oli puhe. Sanomme vain, että "en se minä ollut".

Vakavasti ottaen huolettaa kyllä moni ammatti tai työpaikka, miten siellä voi toimia iäkkäänä. Esimerkiksi kun on kyse ihmisten hoitamisesta, siinä ei oikein voi hoitaa toista, jos ei itsekään ole enää teräkunnossa tai ei ole voimia jäljellä. Tai liikenteessä ja lentokoneen ohjaamossa on oltava kaikki aistit kunnossa, ettei aiheuta onnettomuuksia. Esimerkkejä on varmasti vaikka kuinka. Onkohan näitä eläkeiän nostamisen kääntöpuolia mietitty loppuun asti? Vai onko niin, että työntekijöitä aletaan laittamaan eri kategorioihin iän mukaan? Sitä kyllä tapahtuu jo nykyäänkin.

En näe kyllä itseäni välttämättä edes omaan eläkeikääni asti nykyisissä työtehtävissä saatikka että pitäisi kyetä samaan työhön 10 tai 20 vuotta nykyistä eläkeikääni pidemmälle. Toki ihmiset on erilaisia ja toiset ovat erittäin hyvässä kunnossa jäädessään eläkkeelle ja osa haluaa jatkaa työuraansa vielä sen jälkeenkin. Mikäs siinä, jos voimat riittää. Toisaalta myös työpaikat ja -tehtävät ovat erilaisia. Toisissa tehtävissä pärjää, vaikka kunto pikkuhiljaa heikentyykin. Työtahti ehkä hidastuu, mutta se ei välttämättä ole este töissä olemiselle tai jos tietyn homman tekeminen vie vähän enemmän aikaa kuin nuorempana, ei se silti tee työntekijästä huonompaa.

Nykymaailman työelämän vaatimukset ovat kyllä kovemmat kuin ennen, ainakin henkisesti. Tai työntekeminen on muuttanut paljon muotoaan. Ruumiillisen työn osuus on radikaalisti vähentynyt, mutta toisaalta henkinen kuorma ja stressi ovat sitäkin tutumpia. Lisäksi ruumiillisen tekemisen väheneminen aiheuttaa muita ongelmia, fyysinen kunto huononee istumatyön ja paikallaan olon takia. Kroppa rapistuu myös silloin, kun sitä ei käytetä tarpeeksi. Kuormituksen pitäisi olla tasapainossa, ei liian raskasta, mutta ei liian staattistakaan. Se asettaa taas omat paineensa vapaa-ajalle; on harrastettava liikuntaa, jotta pysyisi edes jonkinlaisessa työkunnossa.

Mutta nyt tuntuu, että ajatukset lähtivät taas laukalle ja tämän tarina vain paisuu. Ideoita ja aiheita pursuaa taas sellaiseen tahtiin, että taitaa olla parempi jatkaa niistä toisella kertaa. Esimerkiksi stressi ja henkinen kuormitus ansaitsevat ihan oman kirjoituksen, siitä voin kertoa oman kokemuksen perusteella.

Muistakaa levätä ja olla lempeitä itsellenne! Elämä on muutakin kuin työtä.Tänään minulla oli hoidossa nuorimmainen lapsenlapsi, mutta hän vain nukkui raikkaassa syysilmassa. Viime viikonloppuna mummolassa oli yökylässä 10 kk ikäinen toinen lapsenlapsi ja nyt menemme viikonloppuna hoitamaan niitä kahta vanhinta mussukkaa. Että kiirettä piisaa ilman töitäkin! Varsinkin, jos olet vielä nuori, älä väsytä itseäsi työllä, jotta jaksat omaan eläkeikääsi asti...Kauniita unia ja chillaillaan <3